Tunne

Tervetuloa keskustelemaan islamista! Huom! Rekisteröityneet käyttäjät voivat hakea erikoiskirjoitusoikeuksia yksityisviestin kautta Adminilta.

Tunne

ViestiKirjoittaja beetleking päivämäärä Ke Heinä 01, 2009 4:15 am

Assalamu alaykum.

Voisiko sivun moderaattori pistää tämän aiheen oikeaan osioon.

Hei haluaisin kertoa yhden jutun, joka tapahtui minulla 3-2 vuotta sitten, en muista tarkkaa vuosimäärää.

Veljeni puhui paratiisista kun hän kertoi minulle siitä, niin me juttelimme myös asiasta ja näin.

Sitten kuin menin rukoilemaan veljeni kanssa toiseksi viimeistä rukousta niin, yhtäkki tunsin että jokin asia meni minun kehooni kesken rukousta. En tuntenut enään kehoani aloin aihetta itkemään ja sanoin veljelleni että miksi itken? Itkin todella kovaa ja tunsin jotenkin sieluni, sekä tunsin sillee että joku ohjasi minua eli en pystynyt enään hallitsemaan kehoani.

Sitten 1-2 minutin kuluttua minun itkeminen alkoi lakkamaan.

Se tunne oli ainutlaatuinen, jota ei voi kunnolla kuvailla. Minulla ei ollut edes aikomustakaan itkeen, en ollut edes masentunut tai ei ollut muita huolija, se vain tuli yhtäkkiä rukoilessani jumalalle.

Todella ihmeellinen tapaus.
beetleking
 

Paluu Islam-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron